*

markku tyry

Pekka Siikala estolistalle.

Pekka Siikala estolistalle, syy:

 

Poukkoileva keskustelutyyli, johon vastakeskustelija ei voi luottaa.

Häntä pitää myötäillä, muuten hän pimahtaa, ja istuu estonappulan päälle.

 

Mielivaltainen estolistan käyttö.

Asettaa kommentoijia herkästi estolistalle, mutta katsoo oikeudekseen mennä

riekkumaan estämänsä kirjoittajan blogiin.

 

Tuossa blogi vapaan puolelta, josta P. Siikala pimahti.

Hän on fanaattinen Kimi Räikkös-fani.

Hän pilkkasi tapaani kirjoittaa,- ja vastasin samalla mitalla. Kirjoitin sarkastisen vastineen, josta Siikala tapansa mukaan suuttui.

Blogin on nuoremman Siikalan avaama, johon hän kutsui minut nimellä mukaan, mutta lopulta kummankaan Siikalan kantti ei kestänyt.

http://jpnippe.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/109715-keskustelua-kimi-r%C3%A4ikk%C3%B6sest%C3%A4

 

Asetan Pekka Siikalan estolistalle, ettei hän pääse minun blogiini puolustamaan itseään, miksi hän minut on asettanut puolestaan omalle listalleen.

Sitä hän on harrastanut muiden estämiensä kirjoittajien blogeissa,- ja sitä pidän häpeällisenä tekona.

Ja, nyt sitten etsimään sitä estonappulaa, kai se tuolta jostain löytyy. 

Ehkä P. Siikala istuu sen päällä, mutta hän väistynee siksi aikaa, että pääsen sitä painamaan...

 

...Kyllä Jämpti on niin...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän ttallan kuva
Timo Allan Tuovinen

"Valitse tämä sisältötyyppi, kun haluat lisätä POLITIIKKA- tai MUUN YHTEISKUNTA-aiheisen kirjoituksen PUHEENVUOROON."
Tuon tekstin on varmaan moni nähnyt aloittaessaan kirjoitusta puheenvuoroon.
En tiedä nostetaanko tässä aloituksessa Pekka jotenkin yhteiskunnallisesti merkittävään asemaan.
Mut jämpti on niin, että tälläinen aloitus os asiaton.
Ei kenenkään tarvitse Siikalan Blogeja lukea kun on aika yleisestitiedossa tuo bannaus linja.
Mut tuntuu täällä olevan monella tarve muuttaa Puheenvuoro facebookiksi jossa juorutaan jonnenjoutavista yksittäisten ihmisten tekemisistä mutta lukekaa edelleen useamman kerran tuo teksti kun alatte blogianne kirjoittamaan.
"Valitse tämä sisältötyyppi, kun haluat lisätä POLITIIKKA- tai MUUN YHTEISKUNTA-aiheisen kirjoituksen PUHEENVUOROON."

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Kuinka sinä käsität tuon, "muun yhteiskunta"- aiheen?

Siikala on asettanut itsensä tässä foorumissa sellaiseen kulttiasemaan, ettei hän voi olla arvostelujen yläpuolella.
Eikä häntä, voi suojella sääntöjen perusteella, koska ne eivät ole hänen suojakseen laadittu.

En pyydä muita tekemään samaa ratkaisua, kuin minä, mutta en estäkään, jos joku niin haluaa...

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Siikalalaalaa ottaa pannusta kun ei pärjää jossain. Banni auttaa asiaan.

Erimielisyyttä superhorse ei siedä pätkääkään. Ainakaan jos sen ilmaisee revitellen. Se on sitä harmaanaamatouhua ihan yleensäkin.

Kyllä jempti on nuin.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Juuri noin.

Pekka Siikala ei ole tasapuolinen keskustelija.
Hän on ylimielinen keskustelija.

Käyttäjän SunnaOksala kuva
Sunna Oksala

Todella näin ja sekään ei riitä vaan vetää omien mielikuvitustensa perustella sit vielä parjattavaks muihinkin foorumeihin. Vääristellen asiaa kokonaisuudessan. Hänellä on intohimo leimata ihmiset rasisteiksi väen vängällä. Ei sellaisen persoonan kanssa voi keskustella.

Lauri Korhonen
Mikki Nieminen

Voi setäset sentään. Miksi vetää herne nenäänsä, kun voi vetää koko hernepellon.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Jos koko hernepellolla viitataan P.Siikalaan kirjoitettuun tuotantoon, niin mielestäni se on heikohkoa B-luokkaa.

Se on Suomenkielen huonoa käyttöä.

Kuka kehuu Pekka Siikalaa?

Vain Pekka Siikala itse.

Käyttäjän harrilehtimaki kuva
Harri Lehtimäki

Eihän Siikalan kirjoituksia ole pakko lukea! Varsinkaan, niihin ei ole pakko vastata!

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Minä en ole lukenut Siikalan sepustuksia aikoihin.

Kunhan tuolla moottoriurheilupuolella olen asettanut hänen itse-itsensä kehuman asiantuntijuuden kyseenalaiseksi.

Sitä nimittäin ei ole. On vain yleispätevää jutustelua, johon pystyy jokainen mopoautoilijakin.

Käyttäjän ritvapuolakka kuva
Ritva Puolakka

Nyt pojat, pistäkää paremmaksi. Ei se itkemällä auta, vaan kirjoittakaa semmoisia blogeja, että lukijoita kiinnostaa.

Ei kukaan nosta itseään kulttiasemaan, sen tekevät muut.

Vaikka kuinka olisi mukava porista, niin huomenna minulla on oltava 15 sivua johtamisesta essee valmis. Se ei tule valmiiksi täällä:)

Mukavaa päivää kaikille tasapuolisesti!

Käyttäjän ZeroforConduct kuva
Petri Haapa

Me ollaan vissiin, Ritva, ainoita, jotka ovat ilmaisseet pitävänsä Siikalan bloggauksista. Ja totta totisesti yks sun toinenkin käy aina itkemässä, että Siikala tätä ja Siikala tuota. Ihmeellistä vaikerrusta.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Hyvän tuuleni vie Pekka, hyvän tuulen tuo Helena.

Käyttäjän ZeroforConduct kuva
Petri Haapa

Meikäläisen tunne-elämää ei kenenkään blogikirjoitukset hetkauta suuntaan eikä toiseen. Kysehän on vain mielipiteistä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Minä olen aina tykännyt Siikalan blogeista ja Tyryn kommenteista. Kuka on Kimi Räikkönen?

Käyttäjän SariKarlstrm kuva
Sari Karlström

Niin kukas se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse =D

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Heh, heh. Siikala on antanut suosituksen avaukselle.
Se osoittaa, että ohimosuonet taitavat punoittaa.

Heh, heh. Mutta tekstillisesti ei tule riekkumaan tähän blogiin, se on nyt estetty.

Käyttäjän ZeroforConduct kuva
Petri Haapa

Uusi ilmaus: "punoittavat ohimosuonet". Mikä sanaseppo, vau

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

"pullistelevat" lienee se tavallisin adjektiivi.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Pullisteleva sopii mainiosti.

Käyttäjän ZeroforConduct kuva
Petri Haapa

Voisihan sitä ajatella niin, että kyseessä on ilmausten "posket punoittavat" ja "ohimosuonet pullottavat" hybridi.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Heh, juu, tuttua Siikalaa. Mutta se täytyy kyllä myöntää, että hän on keksinyt loistava perusteen laittaa kommentoijia estolistalle. Yhtenä Siikalan estolistalle joutumisen perusteena on nimittäin inttäminen. Se käytännössä mahdollistaa kenen tahansa laittamisen estolistalle.

Homma menee tyypillisesti niin, että joku kommentoija osoittaa Siikalan olleen väärässä jossain asiassa tai esittää hänelle hankalan kysymyksen. Siikala kommentoi jotakin epämääräistä täysin asian vierestä, tai toteaa tyylilleen uskollisena "Olet väärässä. Näin on.". Tästähän tietysti normaali ihminen hämmästyy, ja yleensä toistaa kysymyksen tai korjauksen, mutta sitten, naps, onkin syyllistynyt inttämiseen, ja kirjoituskielto viuhuu.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Pekka Siikala on poikkeuksellisen heikkohermoinen tyyppi.

Paineensietokyky puuttuu täysin.

Ehkä hän oli niitä kansakoulun etupulpetin poikia, jotka kantelivat opettajille muiden koululaisten lapsekkaisista tekosista.

Markku Talikka

Sellainen Siikalasta tuli, kun Siikala raittiiksi herkesi.
Ei hyvältä näytä, ei, paitsi että komistunut entisestään.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Inttäminen, meuhkaaminen, erimielisyys, jankkaaminen jne.

Kuitenkin: EN tiedä mitään niin mitätöntä asiaa kuin kehittää verenpainetta jonkun kopotiloikkaa Siikalan banneista.

Mutta onhan sitä kyllä välillä mukava kohkata jostain mitättömästäkin.

Olet väärässä - minä oikeassa - bannit - seuraava - jankkaat - bannit - seuraava.........hieno peli seurata.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Jos P.Siikalan blogin estolistalle joutumisen syy on inttäminen, niin voi kysyä, kuka on foorumin todellinen inttäjä.

Kyllä hän on P. Siikala itse.

Olette varmaankin huomanneet, että P. Siikalan blogeihin tulee keskimääräistä enemmän kommentteja.
Puolet niistä ovat hänen omiaan.

Ne, jos mitkä ovat yhden lauseen jankkauksia,- ja inttämisiä.

Käyttäjän ZeroforConduct kuva
Petri Haapa

Kai nyt blogistilla on oikeus omassa blogissaan komentoida esitettyjä kommentteja.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Petrille.

Toki, toki, mutta ei sitä inttämällä ole pakko tehdä.

Käyttäjän ZeroforConduct kuva
Petri Haapa

No kukin tyylillään. Älytöntä sivullisen mestaroida sitä tyyliä millä blogisti kommentteihin vastaa.

Käyttäjän SunnaOksala kuva
Sunna Oksala

On mennyt joskus hermot tosissaan kun hän vääntää kaiken täysin erilaiseksi, tahallaan ärsyttää ja ilmiantaa kaikki kommentitkin vaikka niissä ei oikeasti ole mitään ilmiannettavaa. Sekään ei riitä kun pitää jatkaa sitten vielä ruotimista muissa blogeissa ja mustamaalata ja vääristää asia totaalisen eriksi. Miksi koko Siikalan annetaan täällä päsmäröidä? Ihmettelen syvästi.

Jyri Terttu

Siikala ei kestä häviämistä väittelyssä. Mutta eipä noista "kirjailija" Siikalan banneista kannata hernettä nenään imaista. Näin on näreet. Ja se on totinen tosi. Nyt helpotti...

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Varmaankin Pekka on oikeassa siinä,ettei hyväksy minua ystäväkseen, koska on usein sen todennut kun olen hänelle mainininnut ystäväni Siikala.Siitä huolimatta tunnen hänet ystäväkseni ja kehoittaisin Tyrylle samaa Leinon sanoin, "Jos sua häpäisee vihamies, niin lemmellä katko se kaunan ies, ja katso hän kasvonsa kääntävi pois, kuin itse hän hävennyt ois".

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Jos sua häpäisee vihamies, niin lemmellä katko se kaunan ies, ja katso hän kasvonsa kääntävi pois, kuin itse hän hävennyt ois".

Oh'hoh. Aimohan löysi osuvan runonpätkän tähän kohtaan.

En vihaa Pekka Siikalaa. Kristillisessä mielessä minä rakastan häntä lähimmäisenä, mutta ei hänestä ystävää voi tulla.

Liian poukkoileva luonne, että hänen ystävyyteensä voisi luottaa.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Pekan juttuja on mielenkiintoista lukea mutta se täytyy sanoa, että blogiensa ilmapiiri on aika tunkkainen eikä se aina johdu kommentaattoreista.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Pentille...

Se on mieluummin töhnäinen,- ja johtuu köyhästä kieliasusta.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Pekka olisi mielellään Puheenvuoron sensori. En viitsi lukea hänen kirjoituksiaan, kun hän pani minutkin estolistalle.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Antakaa samalla mitalla takaisin.

Se on aina ollut tehokas keino
laittaa oikukkaat tolkkuun.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

En kehtoo kun se eilenkin kehui Helenan hupijuttua.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Pentille.

No, niin kehui...

Minähän sanoin, että hän on oikukas...
Koskaan ei voi tietää mistä tuulee...

Käyttäjän ZeroforConduct kuva
Petri Haapa

"Tuossa blogi vapaan puolelta, josta P. Siikala pimahti.

Hän on fanaattinen Kimi Räikkös-fani.

Hän pilkkasi tapaani kirjoittaa,- ja vastasin samalla mitalla. Kirjoitin sarkastisen vastineen, josta Siikala tapansa mukaan suuttui.

Blogin on nuoremman Siikalan avaama, johon hän kutsui minut nimellä mukaan, mutta lopulta kummankaan Siikalan kantti ei kestänyt."

Nyt on ilmiselvästi elämää suuremmasta asiasta kysymys;-)

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Kysymys lienee enempi keskustelutavasta. Olisikin mielenkiintoista tavata Pekka S. nokikkain :)

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Nyt on ilmiselvästi elämää suuremmasta asiasta kysymys;-)"

Näin olen P. Siikalasta ymmärtänyt, että todellakin on kysymys elämää suuremmasta asiasta.

Petri tuossa tietysti harrasti ironiaa, mutta se tällä kertaa osunut.

Käykääpä lukemassa tuo avauksessa oleva linkki, joka johdattaa Vapaavuoron puolelle. Siellä Pekka sanoo formulaan liittyvässä keskustelussa minua "kommunistityyliseksi" kirjoittajaksi, josta hieman loukkaannuin.
Blogissa ei käsitelty muuten politiikkaa lainkaan.

Pekka nääs ei keksinyt parempaa sanottavaa...

Käyttäjän ZeroforConduct kuva
Petri Haapa

Eipä juu. Ihan muuten vaan asia pännii niin paljon, että oikein blogikirjoitus piti asiasta vääntää

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Hyvät foorumilaiset tasapuolisesti.

Joudun lähtemään leipätyöhöni.

Jos aihe kiinnostaa, niin kommentoikaa toki.

Vastaan hieman puolen yön jälkeen, kun olen taksvärkkini valtiolle,- ja sitä kautta Kreikalle,- ja Espanjalle suorittanut.

Käyttäjän MerjaHeikka kuva
Merja Heikka

Jokaisen valveutuneen kansalais-blogistin kunnia-asiahan on olla Pekka Siikalan estolistalla.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Sammoo mieltä kuin Tornion Merja. Tämä ei ole naamakirja, missä onkin hyvä olla hyvää pataa kaikkien kanssa ja sammoo mieltä (meniköhän tautologiaksi?).

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Ja hc-meuhkaajien kunnia asia on saada usariin bannit vähintään neljä kertaa.

Käyttäjän MerjaHeikka kuva
Merja Heikka

Mikä se hc on? Eipä tässä sitten voi vielä kovin leuhkia.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

hc = hard core.

Muuten: silloin joskus et uskaltanut laittaa kuvaasi näkösälle kun epäilit että joku alkaa ilkeilemään. En saata ymmärtää mistä sellainen järjetön aatos tuli. Toisekseen: harvemmin täällä onneksi nassusta naljaillaan. eiks jeh?

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Severi Sironen: "Muuten: silloin joskus et uskaltanut laittaa kuvaasi näkösälle kun epäilit että joku alkaa ilkeilemään. En saata ymmärtää mistä sellainen järjetön aatos tuli."

Pelkäsi tietysti joidenkin typerysten olevan sitä mieltä, ettei kauniilla naisella mitään hyviä ajatuksia voi olla.

Käyttäjän MerjaHeikka kuva
Merja Heikka

Olenko mie niinki sanonut syyksi sille, etten halunnut laittaa kuvaa esille. Milhään muista. On minulla vain mahtava mielikuvitus.

Miehän keljuilin, kun sie laitoit kuvas...että vaikea olla nyt hyvinhyvin vihainen. No tosihan se on: herää tädilliset tuntheet. Mie yritin olla ensin jämerästi M.heikka. Ja täyestä meno ko väärä raha. Usseimmat kuvittelivat minut mieheksi.

Mie kun kirjoitin Tessierin böogiin kommentin: Tessierikin se lukee kuin Piru Raamattua Suomen lakeja, niin tämä tilliäinen, tuolla nassulla, kommentoi: "Piru on kirjoittnut Raamatun". Ole siinä sitten pontevana vihaista.

Käyttäjän MerjaHeikka kuva
Merja Heikka

Jani, kiitos kohteliaisuuesta :), mutta mie olen jo aika vanha täti. Sitä mie pelkäsin ehkä, että olen liian kiltin näköinen tätsy. Kun yritin sitä hard corea, vai mitä soli.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Eh. Kiitos.

Mutta siitä raamattu/pirukombinaatiosta olen edelleen samaa mieltä (perusteet löytyy).

Mutta eri mieltähän saa ja tuleekin olla.

Heips.

Käyttäjän ZeroforConduct kuva
Petri Haapa

HC-meuhkaaja on yhtä kuin honoris causa -meuhkaaja. Arvonimi joka annetaan vain käytännössä pätevöityneille meuhkaajille.

Käyttäjän MerjaHeikka kuva
Merja Heikka

Olenpa mie hyä näissä aforismeissa. Heti pläsähti 3 plussapistetta mulle.

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Poistin ja jätän yksipuolisen pohdiskelun omaan arvoonsa:)

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Siikalalle ikuinen banni! Ehrottomasti!!!

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Antti, ei tarvihe, hän bannaa ite itensä med jämna mellanrum.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Pekka tykkää meistä suruista, vaikkei osaa ruahtiakkaan. Blää!

Raimo Nurmi

Kun eräs kommentaattori totesi Siikalan herenneen raittiiksi, niin suosittelisin ryyppämisen aloittamista. Ei tarvitsisi kärsiä juomahimosta.Skååål.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Jos joskus kävisi niin että usarin jengistä edes 2/3 osaa kokoontuisi yhteen paikkaan, niin epäilen illanvietosta seuraavan erilliselle laastarin/jääpussien/kipulääkkeen myyjälle kipeästi tarvetta.

Ja ei siis krapulan vuoksi, vaan rystykarkeloitsemisen.

Voin ilmoittautua vapaaehtoiseksi lestinviskaa......laastarin myyjäksi siihen hieman joukon sivuun.

Ja jos ei muuten ala hipat kehkeytymään, niin provosoin koko porukan itseni kimppuun ja juoksentelen karkuun aina pari metriä ja käännyn räkättämään kuin harakka, kunnes jokainen on niin väsynyt että alkaa kalja maittamaan ilman taistelua. Hoh hoh hoh. No ei. Vitsi vitsi.

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Oikeassa elämässä kyllä puhutaan paljon sovittelevammin jopa erimielisistä asioista. Kirjoitettuna on paljon matalampi kynnys olkiukottaa ja puuttua epäolennaisuuksiin, kuten puoluetunnukseen tai kuvaan.

Teen sitä itsekin, mutta sentään ymmärrän hävetä moista.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Tämä on 'oikeaa' elämää myös. Kaikki ajankäyttö on.

Epäilen että saattasin olla live-kohtaamisessa se jolla on turpaansaantiuhka päällä, sillä olen räävi ihan livenäkin. En ehkä IHAN niin räävi kuitenkaan kuin täällä.

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Ethän sinäkään ketään ole lyömässä. Kyllä vastapuolellakin voi olla rääväsuita sivistyneessäkin keskustelussa.

Pointti oli se, että livenä olkiukot ja ulkonäkö/puolueasiat eivät ole pari klikkauksen päässä, vaan pitää käydä dialogia. Tai toinen luennoi, toinen kuuntelee.

Aika harva oikeassa keskustelussa jaksaa käyttää aikaa sellaiseen, johon näppiksellä tulee käytettyä aikaa. Ei wikipediaakaan mukana, jos ei kaiva tajuttoman hidasta kännykkää argumenttinsa tueksi.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Kyllä saatan lyödä itseäni. Käyn muuten näitä keskusteluja keskeltä metsää 516 kilon hikisellä ikivanhalla mokkulalla(nopeampaa ei poliitikkolupottajien puheista huolimati ole tänne saatavilla). Siksi miltei kaikki raskaammat linkit jäävät tsekkaamatta.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Myös legendaarinen Anssin Jukka lähti kenkkäriksi, siis lestinviskaajaksi tiettyihin karkeloihin:

http://youtu.be/aFIvtc_WEKM

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Ei kovin kiinnostava aihe.

Ihmettelen miksi systeemiä ei ole suunniteltu niin, että bannaat kommentoijan ohella myös AINA itsesi blokatun blogeista. Olisi reilua ja järkevää.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Tuli muuten hupiajatus mieleen:

Nyt kun tämä kirjautumisuudistus on mitä on, niin voisi perustaa kaksi eri profiilia, joiden välillä kävisi itsekseen ensin kiivasta sanailua, vetäisi toisella profiililla sanallisesti täysin överiksi, bannaisi toisen oman nimimerkkinsä ja lopulta bannatun ominaisuudessa ilmoittaisi ylläpidolle sen alkuperäisen asiattomasta sisällöstä, joka bannaisi alkuperäisen blogin 'ylibanniin'.

Sekavasti onnistuin selostamaan levottomuuksia.Jälleen.

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Sen verran uskon tuntevani ihmisluontoa, että väitän tämän skenaarion olevan tehdyn jo lukuisia kertoja. Sen verran mielipuolista porukkaa blogeja harrastaa.

Käyttäjän gaff kuva
Samuel Virkiö

hys, ole hiljaa tai paljastat meidät kaikki :)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Luuletko Severi, ettei näin jo tapahdu?

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

En luule. Olenhan Pekka Siikala.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tällä palstallahan tapahtuu yhden henkilön keskustelua itsensä kanssa!

Käyttäjän ZeroforConduct kuva
Petri Haapa

Sören Kierkegaardhan tällaista keskustelua kävi itsensä kanssa nimimerkkien suojassa lehden palstoilla.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Miten kävi? Kumpi voitti?

Vai saiko kaveri sydärin tulistuttuaan itsensä kirjoittamalle jutulle?

Voe kellipotti miten hilipeää!

Käyttäjän ZeroforConduct kuva
Petri Haapa

Ah vai sellaista kyselet. Jospa kyse ei ollutkaan mistään voittamisesta tai häviämisestä, vaan yksinkertaisesti keskustelusta.

Heikki Mäntynen

Markku Tyry on kuin pikkuveli, joka härnää isoveljeä ja isoveli paukauttaa iskun pallean paikkeille. Siitä ei jää jälkeä muualle kuin pikkuveljen sieluun.
Pekka Siikala on Usarin virtuaalimaailman taitavin palleaaniskijä. Vittuilija.
Näistä iskuista ei jää muuta jälkeä kuin sieluun jäävä vitutus. Tämä vitutus on kuin kutina, jota ei voi raapia.
Tämän osoitti taas todeksi Markku Tyryn blogi ja siellä olevat kirjoitukset.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Meinaatko, että Pekka Siikala iskee minua palleaan, jos olisimme käsivarrenmitan päässä toisistamme.

Minä olen antanut virtuaalisella tasolla aina samalla mitalla Pekalle takaisin,- ja siksi hän lienee hermojensakin kanssa liemessä.

Jos olisimme käsivarrenmitan päässä toisistamme,- ja Heikki Mäntysen väkivalta-toive toteutuisi, niin en muuttaisi tapaani, vaan antaisin samalla mitalla takaisin.

Me olemme vanhoja ukkoja molemmat, mutta kiihko on kuin nuorella......Nääs ainakin minulla.

...Kyllä jämpti on niin...

Käyttäjän EeroTillanen kuva
Eero Tillanen

Minäkin erehdyin aiemmin yrittämään keskustelua Pekka Siikalan kanssa, mutta tämän uudistuksen jälkeen olen jättänyt sen huuhaatarinat kommentoimatta. On unohtunut laittaa se banniin, mutta korjaanpa asian oitis.

Käyttäjän krekula80 kuva
tapio vähä-krekula

liityin tänne juuri sen takia että pidin facebookia typeränä lässytyksenä ja pelkäsin olevani heikko keskustelija täällä. pelkoni oli turha.

Käyttäjän krekula80 kuva
tapio vähä-krekula

liityin tänne juuri sen takia että pidin facebookia typeränä lässytyksenä ja pelkäsin olevani heikko keskustelija täällä. pelkoni oli turha.

Käyttäjän EeroTillanen kuva
Eero Tillanen

Hienoa, että osaat kuitenkin lähettää tuplaviestin.

Käyttäjän krekula80 kuva
tapio vähä-krekula

hienoa kun koulukiusaajan vaistot heräävät esiin... lähetit tuplaviesin... olet kuin kummelihuumorin aarrearkku.

Käyttäjän krekula80 kuva
tapio vähä-krekula

täällä käydään vihasotaa mielivaltaisesti yhtä kirjoittaajaa vastaan. kuten kaikki jotka tänne kirjoittavat luultavasti kaikkein pahin mahdollinen loukkaus on jättää vastaamatta. ja kertoo sen viimeisessä viestissä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Ja Pekan maine senkuin kasvaa - toki oikeutetusti. Taisi Tyryllekin tulla kommenttien ennätys kun älysi käyttää Siikalan nimeä otsikossa.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Mä en hae ennätyksiä, eikä minulla ole syytä kehuskella itseäni.

Jos tunnet P.Siikalan käyttäytymisarkea, hän harrastaa molempia em.

Pekka itse on kylvänyt, ja nyt niitetään. Eikö se ole elämän laki?

Käyttäjän harrilehtonen kuva
Harri Lehtonen

Pekka Siikala edustaa nettinarsismia puhtaimmillaan.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

P. Siikala on hirttämätön lurjus ja masokisti!
Ja sofisti.

Käyttäjän EeroTillanen kuva
Eero Tillanen

"hienoa kun koulukiusaajan vaistot heräävät esiin."

Hienoa kun mainitsit asiasta. Minä nimittäin en ollut koulukiusaaja, vaan se kiusattu. Sinä puolestasi puolustat kirjoittajaa, jota voisi kyllä hyvällä syyllä nimittää nettikiusaajaksi.

Käyttäjän krekula80 kuva
tapio vähä-krekula

kovin vähän aikaa olen täällä ollut joten en niin tunne henkilöitä... ja mielestäni yhtä kirjoittajaa kohtaan masinoitu kampanja on outo. kuten jo yllä kirjoitin eniten harmittaa se että ei noteraa.. tämä viestiketju on kun heittäisi bensaa liekkeihin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kuule Pekka Si(i)kala se vasta liekkeihin bensaa heittääkin!

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Vähä-krekula

Jos uusi niin älä sieppiinny meidän/näiden sanomisista, niin että et kirjoitakaan mitään.

Eli mieluusti näen sinunkin mielipiteitäsi täällä vaikka olisit mitä mieltä vaikka mistä asiasta.

Suurin osa meistä/näistä kuitenkin noudattaa lie periaatetta - olen valmis taistelemaan sanavapautesi puolesta vaikka vihaisin mitä sanot. Ainakin itse teen niin.

ps. älä turhaan ota sieppiä jos joskus joudut esim. minun 'meuhkaamiseni'(rekisteröity tavaramerkki) kohteeksi. olen hieman himmeä.

Siikala on maailman suurin mies ja muistaa sen monesti myös kertoa, joten ei kannata ihmetellä tällaista kevythopotusta mitä tämä blogi edustaa.

T. neljästi bannattu notorious Severe nutcase.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Jos sä vähä-krekula oot uusi täällä, niin ennustan vaikeuksia sen perusteella, mitä olet nyt itse, itsestäsi tuoreesti viestittänyt.

Tervetuloa kuitenkin, mutta kuten sanottu: Jyvät seuloutuvat tottakai...

No, se saahaan nähä....

Käyttäjän krekula80 kuva
tapio vähä-krekula

huomannu jo että severi on kovanluokan sananiskijä..

Pekka Toivonen

Pekka Siikala on ilman muuta lapsena ollut koulukiusattu pikku koululainen kierojen silmiensä vuoksi. Me kaikki vanhemmat ihmiset muistamme ja tiedämme,kuinka julmia lapset voivat olla. Terävän älynsä vuoksi hän on selvinnyt joten kuten ja ns. kieltoreaktion avulla pystynyt tietoisella tasolla unohtamaan nyt aikuisena aikanaan lapsuudessa kokemansa nöyryytykset.
Oman selviytymistarinansa myötä hänestä on kehittynyt voimakkaan narsistinen persoona.

P.S. Joku Pekka Siikalan ihailija kerran kommentissaan toivoi tapaamista Pekka Siikalan kanssa, josta tämä jyrkästi kieltäytyi. Tämä on luonnollista, koska netissä luotu Netti-Pekka ei vastaa miltään osin elävässä elämässä elävää Pekka Siikalaa.

P.P.S. Olen tälläkin hetkellä hänen estolistallaan. Syytä en tiedä.

Tunnen syvää myötätuntoa häntä kohtaan ja sydämestäni toivon, että hän joskus vielä ennen kuolemaansa voisi kokea tuntevansa olevansa pidetty ja rakastettu.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

No, hän lienee kansakoulun poika, joka veti tyttöoppilaiden poninhännästä,- ja kun tyttö kiljaisi, osoitti Pekka vieruskaveria, että tuo se oli.

Ja, niin vieruskaveri kärsi Pekka Siikalan tekemästä tuhmuudesta.

Pekka on juoneista juonin....

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Kyllä minä olen osasta Siikalan jutuista pitänyt. Esim. siitä missä kertoili hervottoman kokoisesta hevosen kortsusta. Ei hän tyhmä kamu ole.

Kevyt sieppaaja vain.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Narsistit eivät ole tyhmiä. Viisaita mieluummin.

Mutta kirjoittaa hän ei osaa kuin B-tasolla.

Kaisa Pispala

Eikös alkoholisteilla tuppaa olemaan noita hyviä ja huonoja hetkiä vähän tiuhempaan kuin muilla, ja kärttyisillä vanhoilla alkkiksilla vielä tiuhempaan noita huonoja hetkiä. Heitä täytyy vaan myötäillä ja odottaa kunnes sänky kutsuu taas "raskaan" päivän jälkeen.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

P.Siikalan oikullisuutta ei voi laittaa alkoholin piiriin, koska alkoholismi ei tee ihmisestä narsistista.

Pikemminkin alkoholismista irti pääsemistä voisi pitää narsismin syntyteoriana, koska alkoholisti aloittaa ikäänkuin uuden elämän uutena messiaana.

Tämä pätee vain harvoihin, enkä tiedä Pekan juopottelusta, mutta kun tuli puheeksi niin.....

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Kiitos arvoisat foorumilaiset osallistumisesta tähän avaukseen.

Tämä todisti ainakin sen, että kohteena olevan henkilön pitäisi kyetä arvioimaan itseään jotenkin keskustelun sisällön perusteella.

Toki, jos pää on puuta, tai umpiluuta- toivoa ei ole.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Pekka Siikalan nimi on jostain tuttu, en nyt muista mistä. En kommentoi.