markku tyry

Suljetaanko vääriä varuskuntia?

Televisiossa vilahti arvailu säilytettävistä varuskunnista. Siinä oli Kajaania, Sodankylää, Tampere-Pirkkalaa, Lapin Lennostoa jne.

Oliko siinä Dragsvik, jäin muistelemaan, kun äkkiä ruudulla vilahti?

Siinä ei ollut mm. Karjalan Lennostoa Kuopio-Siilinjärvi.

Nyt jos käy niin, että Dragsvik säilytetään, mutta nykysodankäynnin teknologiaan perustuva Karjalan Lennosto lopetetaan, ei voida puhua enää pelkästään säästötarpeista,- vaan sitten puhutaan kovan luokan kotiinpäin vedosta.

Puolustusministeri Wallin tekee siinä tapauksessa Suomen puolustuksen kannalta törkeän virheen,- ja vaarantaa samalla maan puolustuksen.

Ilmavoimat ovat nykyaikaisen sodankäynnin selkäranka, koska ilmasta meihin hyökätäänkin, jos tilanne sellaiseksi eskaloituu. On paljon tärkeämpää, että meillä koulutetaan ilmavoimien tukikohtia suojelevia varusmiehiä, kuin Dragsvikin tapaan vanhanaikaisia puskajusseja.

Erittäin tärkeää on kouluttaa osaavia lentäjiä.  Kun pohjoismaista puolustusyhteistyötä kehitetään, sitä pitää kehittää nimenomaan ilmavoimien yhteistyöhön, jota kyllä jo tehdäänkin, eikä se vaadi Natojäsenyyttä. Painopiste pitää olla siellä.

Ruotsinkieliset varusmiehet voidaan kouluttaa Kajaaniin,- ja Sodankylään perustettaviin ruotsinkielisiin komppanioihin koulutushaaran mukaan. Rannikkojengi voidaan kouluttaa rannikolla, jota koko Suomen länsiraja melkein on. Kokonaista ruotsinkielistä varuskuntaa meillä ei ole varaa pitää.

Kirjoituksen tarkoitus on: Ilmavoimiin ei pidä kajota.

 

...Kyllä jämpti on niin...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän akv kuva

Kylläpäs pitäis, nimittäin kajota ilmavoimiin!

Ilmavoimia pitäisi kehittää. Toisaalta lienee rahan hukkaa, koska ihan pienellä kehityksellä ei meidän maanpuolustusta nosteta uskottavaksi. Suomen puolustusvoimat nykyisellään on lähinnä vitsi.

Käyttäjän Savolax kuva

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012020715176545_uu.shtml
Näillä mennään tällä hetkellä.
Hyvä kirjoitus kaikin puolin Tyryltä.

Dragsvik on pelkkää keinotekoisen kaksikielisyyden ylläpitoa, onko sillä ollut koskaan varsinaisia puolustuspoliittisia perusteita?

Käyttäjän moro kuva

Outoa, että keskustelu aiheesta on näin vähissä käsissä, vaikka aihe on aktuelli.

Kohta saamme tietää Wallinin (ylin päätöksentekijä) ratkaisut.

Puolustusvoimat ovat yhteiskunnalisella merkityksellään kirkon luokkaa,- ja samaa eroa puolustuksesta, kuin kirkosta, maa ei kestä.

Mielestäni turhin varuskunta Suomessa on Dragsvik.

Käyttäjän optimisti kuva

Tietääkö Tyry mitä maksaa ruotsinkielisten lomakyydit lentokoneella Sodankylästä Etelä-Suomeen? Rahan haaskausta.

Käyttäjän moro kuva

Todennäköisesti ei mitään matkustajalleen.
Minusta tuo sama vapaamatkustavuus on yleisempääkin
rkp-piireissä.

Vajaana se kone lentää muutenkin.

Mutta vastaus: saman verran kuin päinvastaiseenkin suuntaan.

Miksi lentokoneella? Bussilla kun pääsee Rovaniemelle ja siitä junalla etelään. Eikö kelpaa surukielisille tämä kyyti?

Käyttäjän optimisti kuva

Miksi kelpaisi, jos puolustusvoimien sääntöjen mukaan noin kaukaa saa lentää lomille?!

Käyttäjän Savolax kuva

Tuosta uutisesta voisi enteillä Kontirannan lopetusta...
http://www.karjalainen.fi/fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/3467-armeijan-lakkautuslistat-julki-huomenna-prikaati-pitää-infon

Markku hei aikaisemmin kirjoitit että karjalan lennosto olisi lakkautusuhan alla...

Käyttäjän moro kuva

Niin, sitä huhutaan...

En tiedä, mutta se olisi puolustuksellisesti väärä päätös,- ja olisi enemmänkin valtapolitiikkaa, kuin säästämistä.

Käyttäjän Savolax kuva

Ja takaportti on viellä vähän auki peruutukselle...
http://www.ts.fi/online/kotimaa/308041.html

Käyttäjän moro kuva

Merivoimilla varmasti on tuosta tietoa, kuten muillakin asehaaroilla.
Kyllä ne tietoja saavat.

Dragsvikin lopettaminen olisi aluepoliittisesti merkittävä päätös,- ja antaisi mahdollisuuksia sinne, jonne poliitikkojen silmät harvemmin kohdistuvat.

Myös eteläisemmästä Suomesta pitää säästää.

Kajaania ei lopeteta. Dragsvikiäkään ei voi lopettaa kielipoliittisista syistä. Mutta voisiko sen siirtää Ahvananmaalle? Niin arvelinkin.

Käyttäjän kveikko kuva

Jos armeijan pakolliseksi, ja ainoaksi, kieleksi määrätään ruotsi, olemme pian täysin Ruotsi-yhteensopivia. Yhdellä presidentillisellä puhelinsoitolla voidaan komentokeskus siirtää Ruotsin päämajaan.

Tämä lisäisi ulkopolitiikan liikkumavaraa entisestään. Sen lisäksi, että olemme NATO-yhteensopiva, olisimme myös Ruotsi-yhteensopiva.

Jospa armeijan pakolliseksi, ainoaksi kieleksi määrättäisiin englanti, niin se antaisi yhteensopivuuden melkein mihin suuntaan tahansa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja